On lastenkirjallisuuden vuoro

David Bentley Hart vaikuttaa jostakin syystä minun kirjavalintoihini. Neito vai tiikeri? -tarinan suomentamiseen sain idean Hartin Youtube -haastattelusta (hän osasi esittää kyseisen tarinan juuri niin kiehtovasti, että jäin siihen koukkuun kuin konsanaan sateenkaarirautu himokalastajan vieheeseen).

Marraskuussa ilmestyneen MacGorillanlinnan arvoitus -teoksen alkuperäiseen versioon törmäsin Amazonin kirjakaupan sivuilla selatessani Hartin muuta tuotantoa. Katselin akateemista kirjalistaa pöllämystyneenä, kun tajusin, että yliopistomiehen julkaisujen seassa köllötteli satukirja, jonka toiseksi tekijäksi paljastui nuorempi Hart, Patrick Robert. Säntäsin klikkaamaan kirjaa ja lukiessani tarinan ensimmäisiä sivuja pelini oli niin sanotusti pelattu. Ei auttanut muu kuin ryhtyä Harti(e)n kustantamon yhteystietoja selvittämään ja alkaa neuvotella kustannus- ja käännösopparista. Tämä tapahtui toukokuussa.

Ja lopulta kirja ilmestyi suomeksi. En liioittele kauheasti, jos sanon, etten ole ollut mistään aiemmin suomentamastani kirjasta näin täpinöissäni. Toki innostusta selittää sekin, että olen vastannut projektin etenemisestä alusta loppuun saakka itse, mutta kyllä tuo tarina sinällään on innostukseni päälähde. Kävi nimittäin niin, että ehdin kiintyä tarinan kolmeen päähahmoon. He liikuskelevat edelleen mieleni sopukoissa, vaikka suomennosurakka on ollut jo jonkin aikaa ohi (urakka-sana ei ole täysin harhaanjohtava, sillä kirjassa on 199 sivua!).

Toivottavasti moni muukin pääsee nauttimaan tästä ihastuttavasta kertomuksesta.

”Theodore Karhu – jota ystävät kutsuivat Teddyksi ja joka sattumoisin myös sattui olemaan teddykarhu – istui pienenä, ruskettuneena ja punainen rusetti kaulallaan huolitellun näköisenä junan loosissa ja katseli hiljaisen jännityksen vallassa ikkunasta ulos junan saapuessa Invernessin asemalle. Theodore oli jo jonkin aikaa haaveillut Skotlannin matkasta. Hän oli erityisesti haaveillut pääsevänsä vierailemaan Ylämailla, jotta voisi samalla pistäytyä vanhan ystävänsä Gorilla MacGorillan luona. Theodore ja Gorilla olivat nuoruudessaan käyneet yhdessä koulua arvovaltaisessa pehmolelujen opinahjossa New Yorkissa. Theodoren matka oli kuitenkin viivästynyt aivan viime aikoihin saakka, koska hänen etsivän työnsä New Yorkin poliisin varastettujen tavaroiden osastolla oli yksinkertaisesti vienyt liikaa aikaa – -”

Yksi kommentti artikkeliin ”On lastenkirjallisuuden vuoro”

Vastaa käyttäjälle Petri Tikka Peruuta vastaus